Aikaa on taas päässyt vierähtämään viime postauksesta ja syy siihen on omassa elämässä tapahtuneet
parisuhteen muutokset. Olen siis eroamassa, seitsämän vuoden suhde on laitettu lepoon ja on ollut
aika miettiä mitä tästä elämästä tulee kaiken tämän jälkeen.
Olo itsellä vaihtelee laidasta laitaan, helpotuksesta valtavaan tuskaan ja surullisuuteen. On ollut äärimmäisen vaikeaa myöntää itselleen että meille kävi näin. Olin kuvitellut että suhteemme kestää
läpi tuulten ja tuiskujen, mutta toisin kävi. Mies etsii parhaillaan asuntoa itselleen, joten olemme
toistaiseksi vielä saman katon alla. Välit ovat säilyneet suhteellisen hyvinä, käymme kaupassa yhdessä ja muutenkin jaamme asioita kuten ennenkin. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten hyvät
välimme on aiheuttanut ihmisissä välillä huvittaviakin piirteitä. On se vaan niin tavattoman vaikeaa
ihmisten käsittää, että kavereita voidaan olla eropäätöksestä huolimatta! Olenkin mielessäni jakanut ihmisiä kolmeen ryhmään.. ensin on todelliset ystävät, he jotka kantavat taakkaani minun kanssani, tukevat, piristävät, huolehtivat minusta, ja mikä tärkeintä, heihin voi luottaa. Näitä ihmisiä on vaan valitettavan vähän. Sitten tulee "teko"ystävät, he hiipivät elämääsi juuri nyt, vaikka vuosiin ei ole mitään yhteyttä pidetty. He ovat ehkä niitä kaikista petollisimpia. Vaikeana hetkenä uskoudut ja seuraavassa tilanteessa he ovat repineet ja mässäilleet eron jo lukuisille muille ihmisille. He etsivät vikaa vain toisesta osapuolesta, keksivät asioita ja sitten levittelevät omat mielikuvituksen tuotteensa eteenpäin. Viimeisenä tulevat he joilta puuttuu täysin kyky empatiaan. Jos yrität tunteistasi ja mieltä painavista asioista heille puhua, tukea tai ymmärrystä ei tipu. Kertomasi sivuutetaan olankohautuksella, hymähdyksellä tai sitten vaan muutetaan puheenaihetta. Itse jäät hämmästyksestä suu auki ihmettelemään.
Mutta, vaikka nyt elän vaikeaa aikaa, usko parempaan huomiseen ei ole kadonnut. Se nyt vaan ottaa hetkisen. Uskon että ihan minua varten on tuolla jossain joku, mutta emme ole vielä kohdanneet. Ja ehkä tekee myös ihan hyvää olla hetki yksin, ilman minkäänlaisia velvotteita toista kohtaan. Saa määrätä
itse asioistaan, eikä tarvitse kysellä lupia ja mielipiteitä joka asiaan. Ja emme ole myöskään miehen kanssa polttamassa siltoja, eihän sitä tiedä vaikka rakkaus tulee takaisin,ja palaamme yhteen. Nyt toisin aisia tuntuu aika kaukaiselle.
Tässä minun mietteitä tänään..ehkäpä huomenna on jo parempi päivä..:)
.jpg)
