maanantai 7. toukokuuta 2012

Tunnustus..



Voi taivas miten sykähdytti! Ensimmäinen tunnustus! KIITOS SisustusEllenin Ullalle!
Koska tämä on ensimmäinen laatuaan, ei ole varma osaanko tehdä mitä pitää..;). Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen 
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Kerro heille tunnustuksesta!

Tunnustan, että olen tästä erittäin onnellinen! Olen aika saamaton ollut välillä tämän blogin päivittämisen suhteen, mutta toisaalta saa syyttää ihan itseään.

Tunnustan, että olen hurmaantunut sisustamisesta ja käsitöistä. Myös pihalla tahtoisin toteuttaa kaikkea mitä mieleen aina juolahtaa, jos olisi aikaa.

Tunnustan, että olen neljän lapsen äiti, joista vanhin täytti juuri 18. Ajokorttia odotellessa:).

Tunnustan, että avaan parin viikon päästä ystäväni kanssa sisustus-ja käsityöpuodin Äänekoskelle.

Tunnustan, että tuo edellinen jännittää minua niin kovin. Mutta tämä on sitä mitä olenkin halunnut tehdä.

Tunnustan, että joskus olen hajamielinen ja unohdan tärkeitäkin asioita. Tämä on erityisesti huomattu nyt kun yrityksen perustamisessa on tarvinnut miettiä ja muistaa niin monta asiaa(Anteeksi Saara :))

Tunnustan, että elän elämäni parasta aikaa.

Ihania blogeja on niin paljon, että lista olisi loputon.. mutta jaan tämän seuraaville mahtaville blogeille:
1. Minun käsityöelämää
2.Sukkasillaan
3. Vaahteramäki
4.Willa Wanilla
5.Tikkapihlaja
6.Hearticle
7.Vuoden kulku
8.Napit puuttuu
9.Kotiliesi
10.Valkoinen leinikki
11.Pajupirtti
12.Pieni pilvenhattara
13.Ranskalaisia unelmia
14.Onnela maalla
15.Vaniljahouse


Kiitos!-Anne-


5 kommenttia:

  1. P.s. Löydätte meidän liikkeen jo Fb:stä Sisustus-ja käsityöliike Hilma ja Onni-nimellä. Tervetuloa kurkkaamaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos !
    Innolla odotan liikkeesi avausta!! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista
  4. KIITOS. osaisinkohan tehdä tämän?!

    VastaaPoista