torstai 20. syyskuuta 2012







Moikka taas!
Tämän iltainen taivas oli varsin erikoisen näköinen ja yksi tyttäristä kävi nappaamassa muutamia kuvia. Olisi voinut melkein luulla, että ukkonen tai myrsky ainakin tulee, mutta taidettiin selvitä pelkällä sateella.
Tällä viikolla on paiskittu töitä työn ja opiskelun merkeissä aika tosissaan. Vapaapäivinä olen työstänyt ensimmäistä opintotehtävää avoimessa yliopistossa, aiheena yrittäjyyden perusteet. Ei mikää helppo nakki ollenkaan, mutta täytyy sanoa että onneksi tuli lähdettyä, jo tässä vaiheessa on tullut hirveästi hyödynnettävää asiaa. Opiskelu jatkuu helmikuulle, että alussa vielä ollaan.
             Puodilla puhaltelee syksyiset tuulet, lyhtyjä ja kynttilöitä sun muuta kodin kaunistusta on saapunut läjäpäin ja vielä on osa matkalla. Suurin osa on päivitetty myös nettipuotiin,käykäähän katsomassa:). Mielessä pyörii sen tuhat ajatusta ja suunnitelmaa mitä pitäisi tehdä ja kotona ollessakin on puikot "suhisseet" aika lailla. Kivijalkapuodilla on myös myynnissä omatekoisia tuotteita ja niitten menekki on yllättänyt kyllä positiivisesti. On aivan mahtavaa myydä joku itse valmistama tuote, jota asiakas pitää kauniina ja tarpeellisena. Niitä siis tässä touhuillaan lisää jo jouluakin ajatellen.
            Mutta..minä lähden vielä hetkeksi puikkojen ja langan pariin, pitää ehtiä nuorimmaiselle tehdä tässä välissä lapaset kun toinen niin kauniisti pyysi:).
           Mukavaa viikonloppua kaikille! -Anne-




2 kommenttia:

  1. Heippa! Oi,miten kaunis blogi! Olisin oitis liittynyt lukijoihisi, mutta ihanan blogisi lukijapaneelissa on joku häikkä, eikä siihen voi liittyä. Toivottavasti toisella kerralla onnistuu. Liitän blogisi oman blogini blogilistaan. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Hei Riitta! Hienoa että löysit tänne. Lukijaksi ei tosiaankaan voi liittyä, olen tässä yrittänyt selvittää ongelmaa, tai tiedän mistä se johtuu mutta en saa sitä korjattua. Koko blogi koko taas vähän muodonmuutosta kun yritin saada tuon lukijapaneelin kuntoon ;).

    VastaaPoista