sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Messuilua..

Eilen kävimme ystävän ja tämän äidin kanssa Jyväskylän kädentaito-messuilla. En ole aikaisemmin paljon messuilla käynyt ja yllättynyt olin miten paljon käsityöt ja yleensäkin kädentaidot ihmisiä kiinnostavat. Monenlaisia näytteilleasettajia kyllä oli ja myös sellaisia joiden kanssa voisi yhteistyötä kehitellä tulevan liikkeemme tiimoilta.

Tässä omat messulöytöni ja pitihän sitä lankaakin taas ostaa mutta ihan tavaratalosta. Ei aavistustakaan mitä tuosta vielä tulee, mutta väri oli niin herkullinen ja kun halvalla sai..;).

Liikkeen valmistelu on käynnistynyt pikkuhiljaa, huonekaluja on haalittu, mutta osa vaatii hieman tuunausta ja maalia pintaan. Vanhoista saunanpaneeleista on kehitteillä hyllyjä ja muutenkin yritämme hyödyntää paljon kierrätystavaraa. Olo on itsellä jännittynyt mutta samalla seesteinen, nyt kun päätökset on tehty, tietää että tämä suunta on se ainoa oikea. Paljon on vielä opittavaa molemmilla, mutta onneksi lähipiiri auttaa asioissa. Että tohinaa ja touhotusta on luvassa lähiviikkoina!
Palataan taas! -Anne-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti