lauantai 9. lokakuuta 2010

lauantai-iltaa..



Heipä hei!
Tänään olemme mieheni avustuksella siivonneet oikein urakalla pihaamme..kukkapenkistä joutikin jo "joriinit" suojaan ja muutenkin katkoin paleltuneita perennoja. Kanervia tuli myöskin laitettua kukkalaatikoihin...suurin urakka oli humalan katkominen matalaksi, oli niin villiintynyt lämpimästä kesästä ja köynöstänyt itsensä monelle mutkalle terassin kehikoihin. Monenlaista hommaa siis riittää omakotitalon pihalla, haravontia en kovin harrasta syksyisin, kun keväällä se on kuitenkin edessä.
         Ohessa oleva "kaivo", on valekaivo..näin erään tuttavamme pihalla vähän samanlaisen ja ihastuin siihen. Kaivo on tehty vanhasta betonirenkaasta, jonka ympärille muurasimme luonnonkiviä. Pumppu löytyi sattumalta Huutonetistä..vähän spray-maalia pintaan ja hyvä tuli!
         Kävimme tänään vielä ennen pimeän tuloa pikaisella metsälenkillä ja haalin sieltä mukaani mustikanvarpuja..tekisi mieli väkerrellä niistä kranssi, kun ei ole ehtinyt niitäkään väännellä aikoihin..katsotaan jos sitä vaikka huomenissa olisi aikaa.
        Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

1 kommentti:

  1. Heippa!

    Kivoja kuvia ja mukavia syyspuuhia pihamaalla.. Niitä tosiaankin nyt olisi itselläkin riittämiin.. Ja uusia ideoita jo ensi keväälle aika paaaljon. ;)

    Tuo kaivo on huippu, sellainen täytyy väsätä omallekkin pihamaalle.

    Mukavia syyspuuhia ja viikonloppua, palataan taas ystäväiseni!

    Riikka

    VastaaPoista